Kaivu-urakoitsijan työssä toimeksiantoja syntyy usein lyhyellä varoitusajalla, suunnitelmat työmailla voivat muuttua ja kiireellisiin työtehtäviin on pystyttävä reagoimaan joustavasti. Tällöin kaapelien paikannukseen ja maastonäytön tilaamiseen ei aina jää riittävästi aikaa.
Geomatikkin pikanäyttö auttaa tilanteissa, joissa työ on saatava käyntiin nopeasti. Tavanomaisesti kaapelinäytön toimitusaika on viisi työpäivää. Pikanäytössä maastonäyttö voidaan toteuttaa tilaajan tarpeen mukaan jopa seuraavana työpäivänä tai muuna ennalta sovittuna ajankohtana.
Pikanäyttö joustaa työmaan tarpeiden mukaan
Pikanäyttö tarkoittaa tilaajan tarpeiden mukaan ajoitettavaa maastonäyttöä, joka voidaan toteuttaa 0–4 työpäivän kuluessa tilauksesta. Näyttö voidaan tarvittaessa sopia jo seuraavalle työpäivälle, tietylle päivälle tai jopa tarkasti määriteltyyn kellonaikaan.
Pikanäytölle voi olla tarvetta esimerkiksi silloin, kun johtoselvitys on unohtunut tilata ja työkoneet ovat jo matkalla työmaalle, työmaan aikataulu muuttuu nopeasti tai kaivutyö siirtyy toiselle työmaalle. Myös työmaan turvallisuusjärjestelyt voivat edellyttää maastonäytön suorittamista tiettynä ajankohtana esimerkiksi rataliikenteen keskeytyksen, turvamiesjärjestelyn tai muun valvonnan vuoksi.
Turvallinen kaivutyö alkaa oikeasta tiedosta
Kaivutyössä kaapeleiden sijainnin varmistaminen on olennainen osa turvallista työskentelyä. Pikanäytön avulla tarvittavat maastonäytöt voidaan toteuttaa nopeasti myös silloin, kun työmaan aikataulu muuttuu tai näyttö tarvitaan tiettynä ajankohtana.
Kun kaapeleiden sijainti on varmistettu ennen kaivutyön aloittamista, työ voi jatkua suunnitellusti ja kaapelivaurioiden riski pienenee. Nopea reagointi, selkeä viestintä ja työmaan tarpeisiin sovitettu palvelu tuovat varmuutta myös kiireisiin tilanteisiin.
Nopeaa palvelua kentällä silloin, kun sitä tarvitaan eniten
Geomatikkin suorittamat pikanäytöt ovat saaneet positiivisen vastaanoton urakoitsijoiden keskuudessa. Haastattelemamme asiakkaat kertovat, että palvelu auttaa erityisesti silloin, kun aikataulut muuttuvat äkillisesti tai työmaa tarvitsee muussa poikkeustilanteessa paikannuksen kiireellisesti. Kun kaapelien sijainnit saadaan nopeasti varmistettua, kaivutyöt voidaan aloittaa suunnitellusti ilman ylimääräisiä viivästyksiä.
Vähemmän odottelua, enemmän tuottavaa työtä
Nopea toimitus vähentää työmaiden seisonta-aikaa, parantaa resurssien käyttöä ja auttaa pitämään projektit aikataulussa. Kun koneet ja henkilöstö voivat jatkaa työtään aikataulun mukaisesti, myös kustannukset pysyvät paremmin hallinnassa.
Tilaa pikanäyttö helposti Verkkoselvityksestä
Pikanäyttö tilataan kätevästi Verkkoselvitys -portaalista tai asiakaspalvelustamme. Verkkoselvitys-portaalissa voit myös seurata tilaustesi etenemistä, tarkastella dokumentaatiota ja hallita kaikkia työmaihin liittyviä asioita. Kun kaivutyömaa ei voi odottaa, pikakaapelinäyttö auttaa pitämään työt käynnissä turvallisuudesta tinkimättä.
Kaikki kaapelinäyttöpalvelumme ja niiden hinnat löydät täältä: https://geomatikk.fi/hinnasto/
Artikkeli päivitetty 24.8.2026



